Kyse on tietenkin vammaisavustuslaista, jonka eduskunta hyväksyi viime vuoden lopulla. Laki tulee voimaan kesän loputtua, eli 1.9.
Lain pitäisi taata henkilökohtainen apu kaikille sitä tarvitseville vammaisille. Apu on tietenkin sitä suurempi, mitä vaikeampi vamma on kyseessä. Joissain tapauksissa tilannetta mutkistaa se, että asiakkaan täytyy itse pystyä ilmaisemaan avun tarve.
Sosiaalivirkailijan kannalta taas asiaa mutkistaa se, etteivät he voi sanoa suoraan ei, vaan avun tarve täytyy määrittää tarkkaan kolmen kuukauden aikana. Kyse on siis periaatteessa subjektiivista oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan. Vasta käytäntö kuitenkin näyttää, muuttuuko mikään.
Mitä sitten tarvitaan avustajan saamiseksi? Jos hakijalla on palvelusuunnitelma, pitäisi puhelinsoiton kunnan sosiaaliviranomaisille riittää. Jos taas suunnitelmaa ei ole, täytyy se laatia ensin – samaisten viranomaisten ja asiantuntijan kanssa. Vakuutan, että tie on tasaisempi kuin vanha paperisota.
Uudistuksen pitäisi helpottaa etenkin aiemmin avustajattomien avustajan saantia. Sen sijaan tuntien lisääminen riittävälle tasolle saattaa jopa vaikeutua. Pienin avustustuntimäärä on nyt määritelty kymeneksi tunniksi kuukaudessa, josta sen pitäisi nousta kolmeenkymmeneen vuoden 2011 alkuun mennessä.
Mitäs sitten, jos tulee hylsy? Silloin ainoa tapa on valittaa – ja tässä tapauksessa hallinto-oikeuteen. Suosittelen valittamista kaikille, koska nyt on mustaa valkoisella, mihin vedota. Itse ainakin valitan aina, kun voin.
No, minulla on omat asiat kunnossa ainakin tältä osin. Oma virkailijani vakuutti, ettei mikään tule muuttumaan. Onneksi en ole köyhästä itäsuomalaiskunnasta, jossa niukkuutta jakamalla saatettaisiin vaikka leikata tuntimäärää. Laki on nimittäin hyvin kuntakohtainen, sillä ohjeet ovat toistaiseksi vajavaiset.
