Hyvää uutta viikkoa! Nyt puhuu kirjeenvaihtaja Turusta. Tai rehellisyyden nimissä Turun kirjeenvaihtaja, joka on palannut takaisin Joensuuhun.
Henkilökohtaisen avustajan on tehtävä tiettyjä erityisjärjestelyjä, jos haluaa pitää lomaa. Itse käytin “lomani” osallistumalla viime viikolla pohjoismaisten maantieteilijöiden tapaamiseen, lähes kahdensadan osallistujan konferenssiin. Enkä onnistunut pakenemaan “töitä” sielläkään, vaan tarkkailin ohjelmaa myös esteettömyyskorvalla.
Päivillä oli kaikkiaan 40 työpajaa, joihin osallistui vajaa 200 tieteilijää. Jokaisessa noista pajoista käsiteltiin neljästä seitsemään esitystä, eli kolmen päivän aikana käytiin läpi yhteensä ainakin 200 aihetta. Yhteensä viiden työpajan aihe liittyi kaupunkimaantieteeseen ja yhden esityksen aihe liittyi suoraan esteettömyyteen. Vastaavasti esimerkiksi turismia ja mökkeilyä märehdittiin kolmessa työpajassa!
Yleisimpiä tapoja ajatella kaupungin ongelmia ovat etnisyys ja liikenne, jotka ovat näkyviä kysymyksiä nykymetropoleissa. Kuitenkin luulisi vammaisten ja vanhusten olevan vähintään yhtä suuri kysymys, joka jää hiljaiseksi. Ainoassa suoraan esteettömyyttä käsitelleessä esityksessä esiteltiin uusia tapoja lähestyä vanhusten liikkumistarpeita ja kehittää julkista liikennettä. Samalla tehtiin tärkeä huomio, etteivät vanhukset ole yhtenäinen joukko, vaan heidänkin liikkumistarpeet vaihtelevat.
Maantiede ei kuitenkaan ole soveltava tiede, vaan perustiede, jonka kiinnostus on myös yhteiskunnassa ja tieteellisessä ajattelussa yleisesti. On silti harmi, ettei esteettömyys ole saanut tätä suurempaa roolia maantieteilijöiden mielikuvituksessa. Esteettömyys on etenkin läpileikkaava ajatustapa, jonka toivoisi olevan läsnä kaikessa tilaa tutkivassa tieteessä.
